Koska neulominen on tärkeitä
ja ystäväni koostuvat suureksi osin tämän mahtavan lajin harrastajista,
sain erityisen mieluisen tehtävän.
Minua pyydettiin suunittelemaan neulomissormus.
Sen pitäisi olla sellainen,
että se ei tartu vaatteisiin
ja josta lanka kulkee läpi,
tekemättä ikävää uraa sormen päälle.
Siis neulojan sympooli,
jota tahtoo kantaa mukanaan jokaisena päivänä
ja joka on samalla hyödyke,
arjen apuri.
Niin syntyi Woolfox sarjan ensimäinen koru; Ovela
Korulla on juurensa jo aikaisemmassa ajassa,
tein jo yhden jos toisenkin version itselle,
tarpeesta.
Ensimäinen toimi hyvin neuloessa,
pysyi hyvin sormessa
ja sitä oli ihana kantaa,
mutta...
Se tarttui jokaiseen vaatteeseen, neuleeseen,
ja niitähän neulojalla piisaa.
Aina on käytössä joku huivi tai neulepaita,
eikä venyneet, tarttuneet silmukat ole ollenkaan toivotuja näissä.
Toinen ei tarttunut,
muttei myöskään toiminut.
Ei siis hyvä sekään.
Suunnittelutyö oli pitkällinen projekti,
se pyöri mielessä öisin ja silloin,
kun neule soljui sormilla illan hämärtyessä.
Se ei tuntunut syntyvä mielensopukoissa,
poukkoili vaan ja kurkisteli.
Oli pakko puristaa,
ottaa kynä käteen ja piirtää.
Piti piirtää ja kirjaimellisesti vääntää,
jos nyt ei ihan rautalangasta,
niin kuparista kuitenkin.
Tein prototyyppejä ihan hirmuisen määrän.
Sahasin, taivutin, viilasin, hioin, kokeilin
ja petyin.
Piirsin lisää, leikkasin paperista, teippasin ja kokeilin.
Päivästä toiseen ja kolmanteenkin
ja sitten lopulta,
kaava oli valmis.
Vein kaavan Rhino6 ohjelmaan ja mallinsin kopioitavan kaavan,
sahasin, viilasin, porasin, hioin ja taivutin.
Mitä ihmettä,
se ei sopinut alkuunkaan.
Kaava oli pyörähtänyt väärin päin.
Voi itku.
Monen ja monen samanmoisen vaiheen jälkeen
malli oli kuitenkin saatu muotoiltua sopivaksi
ja kupariversio istui sormessa kuin tatti.
Voi onni,
vihdoin pääsin sahaamaan oikeaa kappaletta,
tilattua hopeasormusta.
Työvaiheet sujuivat lopulta hyvin ja sain ensimmäisen sormuksen valmiiksi.
Siitä tuli upea.
Rakastan sitä todella!
Hän on Ovela!
